Tapahtumat

Vieraita Ylöjärveltä Pirkkahalliin

15.12.2015 00:08

Joulukuun puoliväli jo häämöttää ja futsalin piirinsarja etenee samaan tahtiin kohti joulua. TaPa oli saanut vieraaksi YIlveksen ja kumpikaan ei aikonut maaliaan avata tässä pelissä. Ensimmäinen jakso edettiin nollalinjalla, eikä pelistä jäänyt mieleen kuin molempien maalivahtien muutamia hienoja torjuntoja. TaPa pääsi aavistuksen lähemmän tavoitettaan, eli maalia kun pallo kosahti kerran tolppaan.

Toinen jakso muutti tilanteen kun TaPan Henri Lehtonen onnistui heti alkuminuuteilla. Kun vielä sama mies rankaisi hetkeä myöhemmin YIlvestä toisella maalilla, voidaan puhua onnistuneesta avausottelusta. Tämä kun oli pelimiehen ensimmäinen futsalpeli TaPan paidassa.

Kun Muntadar Al-Zahu ohjasi suoraan Santeri Kääriäisen sivurajapotkusta kolmannen maalin ja Kääriäinen esitti ottelun loppuun oman sooloshownsa - jota voimme ihastella oheisella videolla - voidaan pitää TaPan iltaa onnistuneena. Määrätietoinen tehon nosto toiselle jaksolle ja selkeät sarjapisteet lukemin 4-1.

-Jan

Tuiskua vietiin Pirkkahallissa

01.12.2015 23:52

Futsal A20 piiriliiga jatkui TaPan kolmannella ottelulla Pirkkahallissa. Vire oli hyvä ja kotijoukkue paineli jo kahden maalin johtoasemaan. Tämähän ei ole futsalissa vielä mitään. Orivedeltä saapunut Tuisku latoi jakson loppuun kolme maalia ja siirtyi välillä jopa johtoasemaan. Arsim Rizani tasoitti viimeisillä sekunneilla ja pukukoppimaalilla oli hyvä lähteä miettimään miten ottelu vielä käännetään.

Ja kääntyihän se, vaikka aivan huippuvireeseen ei tänään päästykään. Alkupelien maalitykiksi noussut Jere Kosamo viimeisteli taas kaksi maali ja oli voiton takuumies. Viimeisen sinetin iski loppuminuuteilla maalivahti Juuso Nieminen, jonka suorituksesta oheinen video esimerkkinä siitä, miten pallo pitää sijoittaa. 5-3 TaPalle ja samantien sarjakärkeen.

-Jan

Voitonhakumatka Kangasalle

28.11.2015 23:37

Avauspelin kipsi oli täysin kadonnut kun TaPa A-98 valmistautui toiseen otteluunsa Pitkäjärven liikuntahallissa. Jo kahden minutin kohdalla TaPa oli iskenyt kahden maalin johtoaseman. Maalivahti Juuso Niemiselle merkittiin molempiin maaleihin syöttö tilastoihin.

FC Kangasala sai todeta tyrmäysalun tuoman tuskan, eikä koko pelin aikana päässyt tavoittelemaan voittoa. TaPa paineli omalla pelillään 7-4 voittoon. Illan tuplamaalit järjestivät Jere Kosamo ja Arsim Rizani. Myös Aki Vartiainen kunnostautui kahdella syöttömerkinnällä.

Vierasjoukkue yritti kovasti lopussa painostaa TaPa mallia, mutta jo ensimmäisellä jaksolla lyöty 5-1 oli liian kova etumatka kirittäväksi. TaPa on nyt päässyt oman tasonsa peliin kiinni.

Oheisella videolla Arsim Rizani viimeistelee Aki Vartiaisen ja Niklas Malisen esityöstä.

-Jan

Futsalkauden avaus

19.11.2015 23:21

TaPa A-98 aloitti futsalkautensa Pirkkahallin pääareenalla. Vieraaksi saapunut Kylve Leijona Futsal sai vastaansa viime kauden B-nuorten piirin mestarin. Kauden avaus näytti kulkevan samoja ratoja kuin vuosi sitten. Silloin TaPa otti takkiin ensimmäisessä ottelussaan, mutta voitti lopulta koko sarjan.

Tällä kertaa tappio vältettiin. Tasainen vääntö ja lopputuloksena pisteet jaettiin lukemin 2-2. TaPan maaleista vastasivat Muntadar Al-Zahu ja Jere Kosamo, joka oheisessa videossa saa syötön lahjaksi ja viimeistelee varmasti Tapan toisen maalin.

-Jan

 

<< 2 | 3 | 4 | 5 | 6